24 heinäkuuta 2014

KESÄISTÄ HERKKUA

 Tähän väliin jaan kanssanne kesäisen ruokaohjeen; nieriää sekä suppilovahverokastiketta. Pakkanen pullistelee edellisten vuosien hyvästä sienisadosta ja nyt viimeistään täytyy hyödyntää säilöttyjä metsän antimia.

Lisukkeeksi uudet perunat. Kaupasta löytyi siikliä, erinomainen perunalajike.


Sienikastike valmistuu nopeasti näin: pilko sienet, sipuli, valkosipuli sekä persilja. Paista voissa ja lisää loraus vaikkapa sherryä, meidän kaapista löytyi calvadosia. Päälle kermaa ja pippuria sekä suolaa, ja lopuksi loraus hunajaa. 

Ostin nieriän valmiiksi fileoituna, leikkasin kalan paloiksi ja halkaisin niihin pitkittäissuuntaiset viillot nahkaan saakka. Taskut täytin tuorejuustotahnalla, joka valmistuu seuraavasti. Sekoita juuston sekaan yrttejä (tässä tapauksessa, salviaa, timjamia, ruohosipulia, tilliä sekä persiljaa) ja ohenna tahnaa joko vedellä tai kermalla, mausta pippurilla ja suolalla. Kala uuniin n. 12 minuutiksi 200:an asteeseen. 

Päälle laitoin uunikuivattuja tomaatteja, tämäkin on helppo ja nopea tehdä itse. Tomaatit pieniksi, uuniin pariksi tunniksi ja asteita korkeintaan 150. Kun tomaatit ovat valmiit, sekoita joukkoon oliiviöljyä.

Lopuksi keitin nipun tankoparsaa, ihanaa kun tähän aikaan vuodesta kasvisvalikoima on laaja ja laatu hyvä!


Maistuvaa päivää!

Jane

22 heinäkuuta 2014

KEIDAS


Hei vaan kaikille helteessä hikoileville!

 Blogini vietti pienoisen kesäloman ja paljon on tapahtunut reilussa parissa viikossa. Talomme ulkorappaus on meneillään ja valmista pitäisi olla heinäkuun lopussa. Sama urakoitsija laittaa myös räystäiden laudoitukset paikoilleen, joten kotimme ulkokuori on piakkoin valmis! Me olimme remppaa karussa ja teimme pienoisen round tripin, ajellen autolla ympäri Keski-Eurooppaa, tästä riittää tarinaa myöhempiin ajankohtiin. Rappauksen piti olla valmis kotiin tullessamme, mutta jotenkin emme yllättyneet kun aikataulu tuntuu venyvän...

Onneksi saimme kesän alussa tehtyä tontin yläpihan jonkinmoiseen kuosiin, nurmikko sekä kasvimaa voivat hyvin ja pieni terassialuekin täältä löytyy. Terassi saa kivetyksen (ehkä ensi kesänä) ja samalla rakennetaan pergola. Nyt paikka toimii oivana chillaus- ja grillausmestana!







Seinät on nyt rapattu sekä hiottu, parasta aikaa pintaan vedetään primeriä ja loppuviikosta päästään aloittamaan pintarappaus. Autokatos laudoitetaan, sen tekeminen alkaa huomenna.



Me jatkamme lomailua vielä hetkisen aikaa, hieman harmittaa elää muovien sisällä ja pihaa ympäröi  kaaos. Toisaalta nyt on hyvä hetki reissata ja kierrellä vaikkapa sisustuskauppoja.

Letkeää kesää!

Jane


01 heinäkuuta 2014

SINGAPORE ON MY MIND

Voi kesä, mä kaipaan sua niin!

Tästä pääsemmekin kömpelösti kohti alkuvuodesta tapahtunutta matkaamme, joka suuntautui (jälleen kerran) Aasiaan. Tällä kertaa kohteeksemme tarkentui Singapore sekä beachin virkaa toimitti Krabin seutu Thaimaassa.

Singapore pongahti kärkeen suosikkikohteistani; siisti (joo, mä vaan tykkään), toimiva, maailman parasta ruokaa, vehreä ja näin kasvihullulle kaikennäköistä vihreää ja kukkivaa tarjolla. Singaporessa mitään ei jätetä puolitiehen, vaan kaikki tehdään isolla kädellä, Wau-efektiä unohtamatta. 

Suosittelen kaikille suoraa lentoa Sporeen, tai ottakaa enintään yhdellä vaihdolla. Meidän reissuun tuli kahdeksan lentoa, joka on 18:n päivän lomalla hieman liikaa. Lentomme  etenivät näin: Helsinki - Amsterdam - Kuala Lumpur - Singapore - Krabi - Singapore - Kuala Lumpur - Amsterdam - Helsinki. Singaporessa olimme kahteen otteeseen kun kävimme Thaikkujen puolella beachillä.

Olimme liikkeellä pihistä- ja panostabudjetilla eli välillä leikittiin upporikasta ja varattiin pariksi ensimmäiseksi yöksi hotelli Marinan alueelta. Tästä näköalasta kannatti maksaa pyydetty summa, vastaavaa ei eteeni ole aikaisemmin tullut.




Olen sen verran lyhytpinnainen matkailija, että jonottaminen nähtävyyteen täytyy jäädä n. viiteen minuuttiin. Muutenkin pidän enemmän vapaasta kuljeskelusta ja ne muutamat valikoidut nähtävyydet käydään katsomassa. 



Hyppäsimme Merlionin vieressä lähtevälle lautalle, jolla teimme kätevän puolen tunnin jokiveneristelyn.



 China Town Singaporen malliin.





 Paikalliset puistot/puutarhat olivat aivan omaa luokkaansa. Voin lämpimästi suositella Botanical Gardenia, jossa saa menemään helposti koko päivän. Alue on jaettu eri osiin teeman mukaan ja kasvien runsaus on jotain ennennäkemätöntä.




 Tämä kuva taitaa olla Marina Gardens by the baysta.







Mielestäni Singapore sopii monenlaiselle matkustajalle, voin suositelle kohdetta myös lapsiperheelle, kunhan varautuu noin kymmenen tunnin lentoihin. Tekemistä löytyy joka lähtöön, hintataso vaihtelee kalliista edulliseen, kohtuuhintaisia ravintoloita on runsaasti tarjolla. Taksilla ajaminen on edullista Suomen hintoihin verrattuna ja meillä jäi tällä kertaa julkisten käyttäminen väliin.

Ihana, ihana maa!


Blogini jää nyt kesätauolle reiluksi pariksi viikoksi, toivotan teille kaikille mukavaa ja nautinnollista lomaa!

Jane